torstai 30. huhtikuuta 2015

Jenkkikassi

Joskus aikoinaan tein Hanko langasta jenkkikassin, mutta ei tullut niin hyvä paksusta langasta. Se unohtui, mutta tänään on toisenlaiset meinigit menossa. Tässä lomalla ollessa aloin kokeilee uudestaan ja sain kuin sainkin valmiiksi ja ihan tyytyväinen tekemiseen olen vaikka aina on parennettavaa. Kaikesta työstä oppii aina jotain uutta. Virkkasin Novita kotiväki huvila langasta kaksinkertaisena ja koukku 3. Lankaa meni punaista vajaa kerät ja valkoista vielä vähemmän, ehkä puolet. 

Aijemmin en hokannut kuvata pohjaa, joten se on tällainen
Suurin piirtein puolessa välissä työtä, hidasta hommaa.
Kahvat tein ohjeesta poiketen, piti olla 87 kjs, mutta tein 110. Viisi kertaa kiersin ympäri, lisäyksineen ja lopuksin ompelin kiinni... väliin laitoin sähköjohtoa kovikkeeksi.
Vetoketjun 35 cm ompelin kiinni, olisi ehkä voinut olla pikkasen pitempi mutta kun oli valmiina, sai kelvata. Nimikyltin ompelin kiinni heti tuossa kohtaa kiinni ennen kuin jatkoin matkaa. Oli n. 4 cm vielä virkkaamista ennen kuin vaihtaa valkoiseen. Ompelin sillä heti kiinni, että olisi helpompi ommella tuossa kohtaa ettei tule kovin korkea ja tartte kovin pyörritellä. Inhoan jälki käteen ompelemisia, että tulee suoraan, kaikki nurkat ovat ok. No, sen tein nyt noin, joku voi sen tehdä toisella tapaa. Nimilapusta oikea puoli on vähä pyöreämpi kuin vasen, mieheni hokas sen mutta en jaksanut purkaa kuin kerkesin jo päätellä langat.
Kahvojen asettaminen paikoilleen oli tämän työn haastavin homma, että tulevat suoraan ja samaan kohtaan jne... jumaleisson, niskat menivät jumiin... ei ollut erkonominen työasento. Niin kuin jo ajemmin sanoin, jälki pipertäminen ei ole minun juttu.... huh tein sen, jihaaaa..!
Kassin pohjalle leikkasin kirjan kannen paksua pahvia ja vuorasin mustalla kankaalla. Olisin laittanut valkoisella tai punaisella, mutta tällä hetkellä ei ollut kangas varastossa sen värisiä kankaita, joten tyydän mustaan.
Ohje löytyy täältä. Muunsin vähä isommaksi ja erillä langalla, kuin ohjeessa on.
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/virkattu_jenkkikassi




sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Raita pussukka

Nyt näitä tulee, nopea ja helppo. Tämän pussukan virkkasin Kotiväki Kartano langasta. Tähän laitoin mm. särky- ja allergialääkkeet. Eivät ole siis laukun pohjalla, mukavasti pienessä pussukassa. Aloitin siis tästä vetoketjusta. Vielä ei ole siisti, mutta kyl se siitä.



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pussukka

Sain kivan vinkin fb:sta. Ensin virkataan kiinteitä silmukoita vetoketjuun. Pienellä koukulla tehdään eka kierros ja sitten vaihdetaan 2½ tai 3½ koukkuun. Tein taas ohjeesta poikkeavan, omanlaatuisen. Tämän pussukan virkkasin Novita Miamista 3½ koukulla.




lauantai 21. maaliskuuta 2015

Super Salmiakki sukat

Nyt ne ovat viittä vaille valmiit... tai sukat olleet jo jonkin aikaa, mutta nyt sain pohjan valmiiksi. Teksi pitää vielä kirjoittaa, mutta en osaa. Kudoin niin kuin tavallinen sukka kaksin kertaisella langalla, 7 Veljen langasta. Pohjan virkkasin yksinkertaisella langalla niin kuin myös merkit.





sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

"Reinot"

Tähän työhön en ole oikein tyytyväinen, mutta en ala purkamaan... sillä sitä on tehty iiiihan nokko tässä työssä. Mutta jos jotain hyvää pitää sanoa, on ne lämpimät. 7 Veljes langasta kudoin koko tossun. Pohjasta aloitin, kudoin kaksi samanlaista palaa ja väliin laitoin pohjallisen. Poimin silmukat pohjan ympäri... 1 krs valkea oikein, 2 krs:lla kalanruotokuviolla 4 krs:sta puikoilla 5. Kalanrutokuvio pitää paksummilla puikoilla kutoa, tulee sen verran tiukka... ainakin minulla. Se ei oikein hyvin näy näissä kuvissa. Sileää oikeaa, varpaitten kohdassa keskisilmukan molemmin puolin kavensin 2x oikein yhteen eli -4 s/kierros. Siksi on vähä kuprullaan, kun äkkiä kavensin. Joustin 2 o ja 2 n (oikea silmukka takakautta). Ajattelin, että laittaisko vielä pienet ruskeat tupsut... no, se jää nähtäväksi

Fb:ssa yksi käsityläinen nimitti nämä tossut Karjanpiirakka-tossuiksi... hyvä nimi



sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tennarisukat

Novitan 7 Veljen langasta (kaksinkertainen) kudoin itselleni tennarit, eka sellaiset. Ohjetta ei ollut, mutta olen fb:n sukka porukassa ja siellä näin mitä ihanampia sukkia ja töppösiä. Tein melkein samalla periaatteella, kuin nuo minun ekat turkoosi töppöset. Nyt, kun sain valmiiksi, huomasin tekeväni virheitä. Mutta virheistä oppii ja tiedän, mitä teen seuraavan tennarin kanssa. Eka virhe on, kun tein nauhalipareesta liian paksun ja reijitys pitää alkaa heti toisesta silmukasta.... no, muita virheitä ei sitten tulekaan mieleen. Nauhat on lyhyet, mutta löysin kaapista tällaiset nauhan tähän hätään. Joko ostan pitemmät tai kudon nauhanyörin tai virkkaan. Nyt oli pakko saada ÄKKIÄ päivitettyä blogiin... jee, pikkasen tepinöissä kun olen. Ei ohjetta, pikkasen vaklasin ja miten muut ovat tehneet sen. Minulle oli tärkeää se, että se on helppo ettei jälkeen päin tartte alkaa opelee ja viimestelee... muuta kuin päätellä langat. Tennaria on monenlaisia, niin kuin tekijöitäkin, mutta olen tyytyväinen omaani.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ekat töppöset

Olen kauan jo miettinyt miten saan sellaiset kengän-malliset sukat, joita minä kutsun töppösiksi. Nyt sain kuin sainkin tehtyä oman kokoset eli 38. Eka on tää turkoosilla tehty, johon tein taas niitä laskoksia. Muuten ok, mutta pohjassa olisi pitänyt kaventaa molemmaissa päissä ennen kuin alkaa yhdistää pohjaa kiinni. Päihin jäi sellaiset paukamat, mutta kun aikansa pidin niitä töppösiä ei enään haitannut. Olivat painautuneet pidossa.


Pohjasta tuli siisti, ohjeen löysin täältä http://stitsailuja.blogspot.fi/2009/01/kykkipistoja-ei-kiitos.html

Tässä on toiset töppöset, pikkasen muunneltuna. Helmineuletta valkoissa raidassa. Varpaan päässä erilainen kavennus ja pohjassa kavennin jo useasti, ettei tule enään paukamia. Näitä ei ole vielä kertaakaan pidetty, pusseja olen laittanut täytteeksi että olisi jonkin muotoinen. Molemmat töppöset olen kutonut kaksin kertaiskertaisella langalla, seitsemänveljen lanka ja puikot on ekassa 4:set ja toisissa 4½. Ajatuksena kävi, että laittaisko kengännauhat, mutta en sitten kehdannut.